Alkusyksyn 2022 uutiskirje
Kesälomien päätyttyä olemme jatkaneet blogisarjojamme, julkaisseet uusia asiakastarinoita sekä osallistuneet Tietojohtaminen ry:n 75-vuotisgaalaan ja Tietojohtamisen verkostopäiville. Lisäksi meille on ilo ilmoittaa, että olemme tänä syksynä toteuttamassa Julkisen hallinnon tiedolla johtamisen tila -selvitystä!
Ajankohtaisia aiheita tiedolla johtamisesta
Julkisen hallinnon tiedolla johtamisen tila -selvitys
Toteutamme syksyn 2022 aikana Julkisen hallinnon tiedolla johtamisen tila -selvityksen yhteistyössä Valtiokonttorin ja Tampereen yliopiston kanssa. Aluksi selvitys kohdistetaan valtionhallintoon, mutta tavoitteena on laajentaa selvitystä myöhemmin myös kuntasektoriin.
Tavoitteena luoda toistettava malli tietojohtamisen tilan arviointiin
Valtiota ja kuntia koskevien tietovarantojen ylläpidon, raportoinnin ja tiedon analysoinnin lisäksi Valtiokonttorin tehtävänä on valtionhallinnon tiedolla johtamisen kehittäminen. Kyse on pitkäjänteisestä työstä, jonka tueksi Valtiokonttori tarvitsee tietoa julkishallinnon organisaatioiden arjesta.
Valtiokonttorin koordinoimassa Tietokiri -hankkeessa vuosina 2018–2021 kasvatettiin valtionhallinnon tiedolla johtamisen osaamista, koottiin valtion yhteisiä tietoja ja tarjottiin organisaatioille analysointi- ja raportointipalveluita.
Nyt tehtävän selvityksen tavoitteena on paitsi kartoittaa tiedolla johtamisen nykytilaa, myös luoda toistettava malli kehityksen seuraamiseksi. Kun koko valtion- ja julkishallinnon tietojohtamista arvioidaan yhtenäisellä mallilla, voidaan kehittämistoimia ja tukea kohdistaa entistä paremmin.
Valtiokonttorin tilaamassa selvityksessä tullaan hyödyntämään Creatidon kypsyysanalyysista johdettua kypsyysmallia, jossa on huomioitu valtionhallinnon erityispiirteet. Kypsyysmalli pohjautuu Creatidon viitekehyksessä kuvattuihin tiedolla johtamisen osa-alueisiin.
Lisätietoa selvityksestä pääset lukemaan Valtiokonttorin julkaisemasta uutisesta täältä.
Näkökulmia tiedolla johtamiseen
Strateginen tiedolla johtaminen – Miksi jokaisella organisaatiolla pitäisi olla tiedolla johtamisen strategia?
Lähdetään ensin siitä, miksi jokaisella organisaatiolla ylipäänsä pitäisi olla strategia?
Ilman strategiaa organisaatio on kuin purjelaiva tuuliajolla. Toisaalta laiva seilaa vapaasti tuulen mukana ja toisaalta purjeita reivataan ylös alas kapteenin päämäärättömien käskyjen mukaisesti. Laivan suunta on hukassa ja lopputulos muiden voimien käsissä.
Tässä esimerkissä organisaatiolta puuttuu selkeä suunnitelma siitä, mihin ollaan menossa ja millä tavalla. Tehdään kyllä, mutta ei tiedetä kuka, mitä, miksi, milloin ja millaisin resurssein ja kyvykkyyksin.
Raportointia vai tiedolla johtamista?
Tiedolla johtamisesta puhuttaessa monelle nousee ensimmäisenä mieleen raportointi sekä erilaiset analytiikkatyökalut ja BI. Vaikka analytiikan hyödyntäminen onkin tärkeässä roolissa tiedolla johtamisen tukemisessa, tekninen ratkaisu ei valitettavasti tuo oikotietä onneen. BI-työkalun olemassaolo ja sillä tuotetut raportit ovat ensiaskel analytiikkakyvykkyyteen, mutta todellinen arvo analytiikasta realisoituu monen muun tekijän summana. Tästä huolimatta moni yritys pyrkii ratkomaan tiedolla johtamisen haasteita järjestelmähankinnat edellä. |
Mitä jokaisen johtajan tulisi tietää tiedolla johtamisesta? – Tiedolla johtamisen funktio
Mistä tiedolla johtamisessa oikein on lopulta kyse? Mikä on tiedolla johtamisen tarkoitus organisaatiolle? Mitä sen avulla pyritään saavuttamaan?
Olen pyöritellyt aihetta monelta kantilta vuosien varrella, mutta lopulta olen aina päätynyt siihen tulokseen, että organisaatiokontekstissa tiedolla johtamisen funktio on auttaa organisaatiota sen tavoitteiden toteutumisessa.
Asiakastarinoita matkalla tiedolla ohjautuvaksi organisaatioksi
Espoon kaupunki
Tiedon hyödyntämisen kypsyysanalyysi
”Kypsyysanalyysin tulokset yllättivät positiivisesti! Kehitettävääkin toki on, mutta olemme tehneet paljon oikeita asioita tiedon hyödyntämisen eteen. Kypsyysanalyysi tarjosi kokonaisvaltaisen kypsyyskuvauksen tiedon hyödyntämisestä ja nosti esille tärkeitä toiminnallisia kehittämiskohteita tietojohtamisen kehittämisen tueksi.”
Piia Wollsten, Kehittämispäällikkö
Tietojohtamisen vastuualue. Konsernihallinto, Palvelukehitys, Espoon kaupunki
Keväällä 2022 toteutetun kypsyysanalyysin tavoitteena oli tukea tiedon hyödyntämisen kehittämistä Espoon kaupungin toiminnassa. Kaupungin strategiassa ”Espoo-tarinassa” tiedolla, data-analyysilla ja vaikuttavuudella johtamisen kehittäminen on mainittu tärkeäksi painopisteeksi ja kehittämistoimia niiden eteen on tehty. Konsernihallinnon palvelukehitysyksikössä sijaitsevan tietojohtamisen vastuualueen pyrkimyksenä oli kypsyysanalyysin avulla tuoda tiedon hyödyntämisen kehittämistä lähemmäksi toiminnan tasoa ja toimialojen sekä tulosyksiköiden toimintaa.
Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue
Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue panostaa aktiivisesti tiedolla johtamisen kehittämiseen
Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueella tiedolla johtaminen ja tiedon laajempi hyödyntäminen työn tukena on nostettu yhdeksi tärkeimmistä strategisista kehityskohteista. Työsuojelun vastuualueella on panostettu tiedolla johtamiseen rekrytoimalla jokaiseen ilmiöön tietoanalyytikot vuonna 2020. Tietoanalyytikot ovat muun muassa tehneet valvottavien ilmiöiden osalta tilannekuvat, kehittäneet valvontahankkeiden tiedonkeruuta, kuvanneet ilmiössä käytössä olevia tietolähteitä ja kehittäneet valvonnan kohdentamista riskiperusteisesti.
Työsuojelun vastuualueen johtamisessa ja esihenkilötyössä on panostettu viime vuosina esihenkilöiden osaamisen vahvistamiseen ja valmentavaan johtamistapaan. Yhtenä työsuojelun vastuualueen keskeisistä arvoista on myös innostus kehittää ja kokeilla, joka näkyy toiminnassa erilaisina kehittämispilotteina sekä työntekijöiden mahdollisuutena kehittää itsenäisesti omaa osaamistaan ja työskentelytapojaan.
Osana Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen tiedolla johtamisen kehittämiskokonaisuutta toteutettiin tiedolla johtamisen kypsyysanalyysi. Tämän avulla saatiin kokonaiskuva nykytilanteesta sekä suositukset konkreettisista askelista, joita noudattamalle voi nousta seuraavalle kypsyystasolle.
Tämä on kokonaisuudessaan hieno alku, ja nyt Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue pääsee tehokkaammin kehittymään tiedolla ohjautuneeksi!
Creatido-uutisia
Uudet toimistotilat
Toimistotilamme ovat elokuun alusta alkaen sijainneet Innovation Homen tiloissa Tampereella ja Espoossa. Tampereelta löydät meidät osoitteesta Finlaysoninkuja 21 A, kun taas Espoossa toimistomme osoitteena on Tekniikantie 2.
Uudet toimistotilat ovat hieno askel yrityksemme kasvupolulla!
Aamukahvitilaisuus
Järjestämme yhteistyössä CGI:n kanssa aamukahvitilaisuuden Hotel Kämpissä tiistaina 11.10. klo 8.00–10.30. Tilaisuuden aiheena on ”Kuinka johtaa tiedolla johtamista?” ja luvassa on tosielämän erimerkkejä siitä, kuinka Vero ja Espoon kaupunki johtavat tiedolla.
Tilaisuus on avoin ja maksuton kaikille tiedolla johtamisen parissa työskenteleville julkishallinnon organisaatioiden edustajille. Paikkoja on vielä muutama jäljellä ja ilmoittautumaan pääset täältä.
Tietojohtaminen ry:n 75-vuotisjuhlagaala
Osallistuimme syyskuun alussa Tietojohtaminen ry:n 75-vuotisjuhlagaalaan.
Pääsimme kuulemaan useita inspiroivia puheenvuoroja, joissa tuotiin hienosti esiin tietojohtamisen historiallista kehitystä sekä tulevaisuuden näkymiä.
Oli ilomme olla tapahtumassa mukana sponsorina!
Tietojohtamisen verkostopäivät
Olimme syyskuussa mukana myös Tietojohtamisen verkostopäivillä omalla ständillämme.
Oli hienoa päästä kuulemaan ajankohtaisia asioita tietojohtamisesta erityisesti hyvinvointi-teemalla sekä tapaamaan niin uusia kuin vanhojakin tuttuja!