Uusi tiedolla johtamisen asiantuntija
Creatidolla on huhtikuussa aloittanut uusi tiedolla johtamisen asiantuntija Essi Partanen. Hän kertoo taustastaan, näkemyksestään tiedolla johtamiseen sekä tunnelmista Creatidolla aloittamisesta.

Essi esittäytyy
Moikka! Olen Essi Partanen, ja aloitin hiljattain Creatidolla Tiedolla johtamisen konsulttina. Törmäsin ensimmäisen kerran Creatidoon opintojeni myötä, ja nyt minullekin avautui mahdollisuus hypätä mukaan tiimiin. Jaamme saman intohimon tiedolla johtamiseen, ja odotankin innolla yhteistä työskentelyä kohti tiedolla johdettuja organisaatioita.
Tuon pöytään laaja-alaista näkemystä tiedolla johtamiseen, sillä olen perehtynyt opinnoissani tiedon ja osaamisen johtamiseen ja henkilöstöjohtamiseen sekä edellisissä töissäni työskennellyt liiketoimintatiedon asiantuntijana. Kiinnostuksen kohteeni ovat siis moninaiset, ja siten osaamispohjaa on niin strategisemmalle puolelle kuin käytännön toimintamalleihin, mittaristoihin ja raportointiin. Toimialoina tutuiksi on tulleet sote-sektori ja hyvinvointialueet, henkilöstövoimavarat sekä liikenne opintojeni ja edellisten töideni myötä. Olen perehtynyt aikanaan kandityössäni Tiedolla johtamisen käsitteen nykytilaan, jolloin tiedolla johtaminen aiheena ylipäätään on tullut varsin tutuksi. Tietojohtamisen opintoni ovat aivan loppusuoralla, ja teen diplomityöni ensi syksynä.
Minulle tärkeää on lähteä liikkeelle asiakkaan toiminnan ytimestä, ja selvittää asiakaskohtaisesti mitä juuri kyseinen organisaatio tarvitsee toimintansa tueksi ja kehittämiseksi. Olen hyödyntänyt aiemmissa töissäni palvelumuotoilun keinoja ymmärtääkseni asiakkaan toimintaa ja siten heidän tietotarpeitaan. Käytännön ratkaisuissa puolestaan näen tärkeäksi käyttäjälähtöisyyden: tiedon tulee olla helposti ja tehokkaasti hyödynnettävissä.
Tiedolla johtaminen tarkoittaa minulle tiedon hyödyntämistä päätöksenteossa. Tietoa hyödynnettäessä päätöksenteon tukena voidaan organisaatioissa tehdä toimintaympäristöön ja tilanteeseen suhteutettuja fiksuja päätöksiä, minkä myötä organisaatio voi kehittää toimintaansa ja saavuttaa kilpailuetua. Jotta tietoa voidaan hyödyntää päätöksenteossa, tulee tietoa myös kerätä, jalostaa ja hallita, sekä mahdollistaa sen saatavuus. Tiedon hyödyntämisen tueksi tarvitaan erilaisia toimintatapoja sekä tietysti tietynlainen kulttuuri. Kaikki organisaatiossa tekevät päätöksiä jollain tasolla, jolloin tulee varmistaa oikean tiedon saanti, oikeaan aikaan, oikealle henkilölle.
Vapaa-ajallani teen paljon kaikenlaista, mutta suurimmaksi osaksi se kuluu koirieni kanssa puuhaillessa ja harrastaessa. Lisäksi tykkään muun muassa valokuvata, pelata lautapelejä sekä nautin luonnossa liikkumisesta ja äänikirjojen kuuntelusta.
Mahtavaa päästä mukaan Creatidon porukkaan, ja odotan innolla sekä omaa että asiakkaiden kehittymistä yhä vahvemmiksi tiedolla johtajiksi.