Miksi jokaisella organisaatiolla pitäisi olla tiedolla johtamisen strategia?
Lähdetään ensin siitä, miksi jokaisella organisaatiolla ylipäänsä pitäisi olla strategia?
Ilman strategiaa organisaatio on kuin purjelaiva tuuliajolla. Toisaalta laiva seilaa vapaasti tuulen mukana ja toisaalta purjeita reivataan ylös alas kapteenin päämäärättömien käskyjen mukaisesti. Laivan suunta on hukassa ja lopputulos muiden voimien käsissä.
Tässä esimerkissä organisaatiolta puuttuu selkeä suunnitelma siitä, mihin ollaan menossa ja millä tavalla. Tehdään kyllä, mutta ei tiedetä kuka, mitä, miksi, milloin ja millaisin resurssein ja kyvykkyyksin.
Strategia kirkastaa tulevaisuuden tavoitteen ja konkretisoi suunnitelman, jolla tavoitetila on tarkoitus saavuttaa. Ilman suunnitelmaa teemme mitä sattuu tai teemme asioita, joita meidän ei kuuluisi tehdä.
Johtaminen on tavoitteellista toimintaa, jolla pyritään varmistamaan organisaation tavoitteiden ja vision toteutuminen. Se etenee suunnitelman kautta toimenpanoon, sen mahdollistamiseen ja ohjaamiseen.
Vaikka strategisen johtamisen onnistumiset organisaatioissa vaihtelevat, harva kyseenalaistaa strategian merkityksen organisaation tavoitteellisessa johtamisessa!
Mihin tiedolla johtamista tarvitaan?
Tiedon määrän lisääntyminen, sen jalostustapojen kehittyminen ja osaamisen sekä erottautumisen merkityksen kasvu organisaatioiden menestystekijänä ovat nostaneet tiedolla johtamisen yhdeksi keskeisimmistä tekijöistä organisaatioiden menestyksen mahdollistajana. Tehokkaasti johdettuna ja älykkäästi hyödynnettynä voidaan tiedon avulla vaikuttaa merkittävästi organisaatioiden (liike)toiminnan menestykseen.
Tiedolla johtaminen mahdollistaa:
- operatiivisen toiminnan optimoinnin ja kannattavuuden parantamisen
- strategisen muutoksen ja kasvun toteutumisen
- tulevaisuuden ennakoinnin ja pitkän aikajänteen kilpailuedun varmistamisen
- uusien (liike)toimintamahdollisuuksien löytämisen
Harva kiistää myöskään tiedolla johtamisen mahdollisuuksia organisaation keskeisenä menestystekijänä.
Tiedolla johtamisen strategian keskeiset ulottuvuudet
Tiedolla johtamisen strategia kiinnittyy voimakkaasti koko organisaation johtamiseen. Sen avulla edesautetaan organisaation ja sen (liike)toimintojen strategisten tavoitteiden toteutumista ja pitkän aikajänteen kilpailuedun mahdollistamista.

Tiedolla johtamisen strategiassa on syytä huomioida organisaation yleinen digitaalinen valmius ja kehitystyö sekä erityisesti mahdollinen erillinen, tiedon johtamiseen ja teknologiaan keskittyvä datastrategia. Parhaimmillaan datastrategia on kuitenkin luonnollinen osa tiedolla johtamisen strategian sisällä. Tiedolla johtamisen strategia yhdistää tiedon, teknologian ja ihmiset palvelemaan organisaation tavoitteita tiedolla johtamisen avulla.
Sisällöllisesti tiedolla johtamisen strategia ottaa siis johdonmukaisesti kantaa koko tiedolla johtamisen viitekehyksen keskeisiin elementteihin (ks. kuva)
Siinä missä tiedolla johtamisen kypsyysanalyysi mittaa tiedolla johtamisen viitekehyksen eri osa-alueiden nykytilan ja kehityskohteet, tiedolla johtamisen strategia toimii niiden kypsyyden kehittämisen välineenä. Yhdessä ne muodostavat keskeisen rungon tiedolla johtamisen dynaamiselle kehittämiselle kohti organisaation tavoitteiden toteutumista.
Tiedolla johtamisen strategiassa luodaan tiedolla johtamisen kehittämiselle yhteinen suunta; visio, mitä tiedolla johtamisella halutaan saavuttaa, mitkä ovat sitä ohjaavat periaatteet, keskeiset kehittämisen päämäärät ja kyvykkyydet. Suunta kiteytetään kehittämiskokonaisuuksiksi, jotka konkretisoidaan lyhyen ja pidemmän aikajänteen vastuutetuiksi ja resursoiduiksi toimenpiteiksi käytäntöön jalkautettaviksi. Tiedolla johtamisen strategiassa tärkeää on, että strategia ei kerro vain suuntaa, mihin pyritään, vaan se myös konkretisoidaan toimenpiteiksi, joilla kyvykkyyttä käytännössä edistetään.
Lue tarkemmin CREATIDO™ -strategiasta täältä.
Miksi kaikilla organisaatioilla sitten pitäisi olla tiedolla johtamisen strategia?
Ensinnäkin aivan samasta syystä kuin koko organisaationkin strategia.
Ilman strategiaa tiedolla johtaminen on tuuliajolla.
Ja toisaalta, koska tiedolla johtaminen on organisaation menestyksen kannalta keskeistä, tulee siihen panostaa.
- Voi kysyä, mikä muu organisaation menestyksen kannalta keskeinen johtamisalue kuten myynti, markkinointi, asiakkuudet, tuotanto, HR tai talous on hyvin johdetussa organisaatiossa vailla omaa strategiaansa?
Parhaimmillaan tiedolla johtaminen on keskeinen osa organisaation strategiaa, mutta siitä huolimatta tai jopa sitä suuremmalla syyllä, se edellyttää oman strategiansa.

Jokaisella organisaatiolla pitäisi olla dynaamisesti päivitettävä tiedolla johtamisen strategia, koska se mahdollistaa organisaation tiedolla johtamisen suunnitelmallisen johtamisen ja kehittämisen. Siinä missä tiedolla johtamisen kypsyysanalyysi kertoo, mihin tiedolla johtamisen panostukset kannattaa kohdentaa ja millaista vaikutusta panostuksilla on ollut, tiedolla johtamisen strategia linjaa mihin panostukset laitetaan, jotta ne palvelevat organisaation tavoitteita parhaalla mahdollisella tavalla. Tiedolla johtamisen strategia antaa suunnan matkalla kohti tiedolla ohjautuvaa organisaatiota.

Kirjoittaja
Jani Listenmaa, CEO & Founder
jani.listenmaa@creatido.fi
050 911 3866