Valtionhallinnon tiedolla johtamisen tila -selvitys
Valtiokonttori
”Tiedolla johtaminen, eli tietoon perustuva päätöksenteko ja organisaation kehittäminen, on epävakaina aikoina ja erityisesti julkisella sektorilla kenties ajankohtaisempaa kuin koskaan. Tiedolla johtamisen tilan tarkastelu on tärkeää toimintaympäristön jatkuvan muutoksen ymmärtämiseksi. Jotta organisaatiota ja toimintaa voidaan kehittää oikeaan suuntaan, tulee sekä seurata tapahtunutta kehitystä että ennakoida ja suunnitella tulevaisuutta.”
– Olli Ahonen, Apulaisjohtaja, Tietojohtamisen palvelut, Valtiokonttori
Valtiokonttorin tehtävänä on valtiota ja kuntia koskevien tietovarantojen ylläpidon, raportoinnin ja tiedon analysoinnin lisäksi kehittää valtionhallinnon tiedolla johtamista. Nyt toteutetun selvityksen tavoitteena oli sekä kartoittaa tiedolla johtamisen nykytilaa että luoda toistettava malli kehityksen seuraamiseksi. Kun koko valtion- ja julkishallinnon tietojohtamista arvioidaan yhtenäisellä mallilla, voidaan kehittämistoimia ja tukea kohdistaa entistä paremmin.
Selvityksen toteutus
Julkisen hallinnon tiedolla johtamisen tilaa lähdettiin selvittämään kahdessa osassa. Syksyllä 2022 toteutettiin valtionhallinnon osuus ja selvitys laajenee kuntasektoriin kevään 2023 aikana.
Tiedolla johtamisen tilaa selvitettiin CREATIDO® Kypsyysanalyysia hyödyntäen. Osallistuville organisaatioille toteutettiin kysely, jonka yli 600 vastauksen avulla selvitettiin tiedolla johtamisen kypsyystaso. Lisäksi järjestettiin kaksi työpajaa, joilla tuotiin esiin valtionhallinnon organisaatioiden tiedolla johtamista tukevia rakenteita ja toimintamalleja sekä kehittämiskohteita. Valtionhallinnon selvitykseen osallistui 8 valtionhallinnon organisaatioita neljältä hallinnonalalta. Keväällä käynnistyneeseen kuntien selvitykseen osallistuu 11 kuntaa ja kaupunkia ympäri Suomen.
Valtionhallinnossa tarvitaan tiedolla johtamisen johtamista
Valtionhallinnon tiedolla johtaminen oli selvityksen perusteella kehittyvällä tasolla. Vaikka organisaatiokohtaisesti ilmenikin pientä vaihtelua etenkin tiedolla johtamisen prosessien, kulttuurin ja taitojen osalta, monelta osin valtionhallinnon organisaatioiden tulokset olivat saman suuntaisia. Erityisesti raportoinnin ja analytiikan sekä tiedon johtamisen tulokset olivat kauttaaltaan heikolla tasolla koko valtionhallinnossa. Vahvuutena yhtä lailla läpileikkaavasti ilmeni ihmisten ja organisaation johtaminen. Myös tiedon hyödyntäminen luontevana osana ydintyötä oli valtionhallinnon organisaatioiden erityispiirre ja vahvuus.
Tiedolla johtamisen tavoitteita ei tunneta, vaikka tiedolla johtaminen nouseekin esiin julkisen hallinnon strategiassa sekä osalla valtionhallinnon organisaatioista myös heidän omissa strategioissaan. Kokonaisuudessaan tiedolla johtamisen johtaminen luo pohjan tiedolla johtamiselle ja on siten tärkeä askel tiedolla johtamisen kehittämiselle. Selvityksen keskeinen kehittämiskohde olikin tiedolla johtamisen vastuiden ja tavoitteiden määrittäminen sekä tiedolla johtamisen strategian tai muun kehittämissuunnitelman laatiminen.